Blogi  

20.10.2009

Purku

Korkein oikeus purki tänään minulle viime keväänä antamansa tuomion. Kuusi kuukautta sitten korkein oikeus päätti, että olen syyllistynyt rikokseen. Tänään korkein oikeus totesi tehneensä virheen ja purki antamansa tuomion ja totesi minut syyttömäksi sekä hylkäsi minua vastaan esitetyt syytteet. Korkein oikeus ratkaisi tänään asian koko tuomioistuimen voimin, täysistunnossa, mikä on hyvin poikkeuksellista.

Tämä on tietysti mukava asia ja olen siitä äärimmäisen onnellinen.

Tämä asia alkoi 12 vuotta sitten vannoessani pesäluetteloa. Tällöin havaitsin, että minut halutaan vankilaan tässä asiassa riippumatta siitä, mitä teen. Pyrin kaikin tavoin toimimaan oikein, pyysin neuvoa asiaa käsitelleeltä käräjätuomarilta, jotta varmuudella kukaan ei voisi syyttää minua mistään.

Tästä ei ollut apua.

Olen 12 vuoden ajan yrittänyt selittää ensin poliisille, sitten syyttäjälle ja lopuksi kolmelle tuomioistuimelle, että Suomessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan. Ketään ei saa asettaa tilanteeseen, jossa riippumatta siitä, mitä teet, syyllistyt rikokseen.

Tämä asia on yksinkertainen ja se on aivan selvä kaikille normaaleille normaalilla moraalilla ja oikeuskäsityksellä varustetuille ihmisille. Tämä ei ole ollut selvää rikostarkastaja Erkki Rossille KRP:stä, syyttäjä Malla Sunellille ja korkeimman oikeusneuvoksille Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa mansikkamäki ja Pertti Välimäki sekä tälle koplalle esitelleelle esittelijä Mika Huovilalle. Nämä henkilöt tulisi asettaa vastuuseen teoistaan. Itse en tähän kuitenkaan ryhdy.

Tätä asiaa on käsitelty erittäin laajasti mediassa, Hesari on aiheesta kirjoittanut palstametrejä, televisiouutiset nauhakilometrejä. Kaikissa tapauksissa minut on leimattu pahimmanlajiseksi konnaksi ilman, että esittämääni on huomioitu.

Olen kieltäytynyt vastaamasta tässä asiassa sen eri käsittelyvaiheissa, koska olen pitänyt menettelyä pelkkänä mielivaltana, arvottomana näytelmänä, johon en suostu osallistumaan. Olen kuitenkin kirjoittanut tähän liittyvästä juridiikasta ykstyiskohtasien selvityksen niin esitutkintaa, syyteharkintaan kuin kullekin tuomioistuimelle.

Juridiikka, jonka olen viranomaisille esittänyt on pysynyt 12 vuotta samana. Olen täydentänyt sitä ainoastaan ihmisoikeustuomioistuimen tuoreella käytännöllä, joka on pysynyt koko ajan täysin johdonmukaisena. Nyt tämä esittämäni tulkinta laista on kirjattu lähes sanasta sanaan korkeimman oikeuden tänään antamaan ratkaisuun, jonka ovat allekirjoittaneet kaikki oikeusneuvokset yksimielisinä.

Tämä asia on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja kärsimystä vuosien mittaan. Suoritin minulle tässä asiassa hovioikeudessa tuomitun rangaistuksen heti sen saatuani, jotta pääsisin tästä eroon voidakseni aloittaa elämäni. Olen siis istunut tässä asiassa syyttömänä linnassa. Tämän lisäksi olen kärsinuyt erilaisia onnettomuuksia henkilökohtaisessa elämässäni, jotka kaikki tavalla tai toisella liittyvät tähän menettelyyn.

Näin ei saisi käydä Suomessa. Onneksi tämä päättyi lopulta rehelliseen ratkaisuun. Tästä mennään eteenpäin pää pystyssä.

Takaisin»


Kommentit:

1 . Huippputuristi

No, tulihan se KKO vihdoin järkiinsä! Mutta: ei oikeutta maassa saa, ken itse sit´ei hanki!

KKO esittelijä Mika Huovila ei kuitenkaan ole vikapää väärään tuomioon, sillä hän esitti, että syyte ko. kohdin hylätään juuri Uotin mainitsemilla perusteilla.

2 . SS

Onneksi olkoon!

Ottamatta kantaa asian aineelliseen sisältöön, niin on hienoa huomata, että KKO kykenee käyttämään OK 31 luvun keinoja jos niille ilmenee aihetta.

3 . Ulkojuristi

Onneksi olkoon!

Pikkuhiljaa jopa Suomi joutuu myöntymään sivistysvaltion periaatteisiin kun se itsensä niihin haluaisi lukea. Vielä kun saisi valtion edes osittain vastaamaan virkamiestensä aiheuttamista vahingoista.

4 . Raija Virta

Olen iloinen puolestasi. Jatka kuvia kumartamattomalla linjalla.

t. oikeus ja kohtuus

5 . Mika Kylänpää

Terve. Onnittelut siltikin vaikka lähes pikkupojasta saakka jossain määrin tapausta seuranneena uskallan sanoa että olet jo kauan sitten henkisesti voittanut/onnistunut. Pidän tätä esimerkkinä siitä miten pidemmän kaavan mukaan asiat väkisin hoidetaan siten kuin kuuluu ja tuodaan esiin asioiden oikea laita.
Olen itse ollut ja olen vieläkin vastaavanlaisessa löysässä hirressä. Sen takia tiedän jotenkin miltä tuntuu taistella ydivoimalaitosta vastaan. Tuulimyllymiehet on erikseen..

Loppukevennyksenä voisin vielä laittaa:

Ensin luin tekniikkaa ja tein töitä. Sitten tein töitä ja luin taloutta. Nyt teen töitä ja töitä sen eteen etten joudu teknistaloudellisen ahdingon takia istumatyöhön.. Taidan ilmoittautua avoimeen ja ottaa yritysjuridiikan lisäksi pari syventävää oik tieteen kurssia.

BR
Mika

6 . GranpaIgor

Huipputuristi: "KKO esittelijä Mika Huovila ei kuitenkaan ole vikapää väärään tuomioon, sillä hän esitti, että syyte ko. kohdin hylätään juuri Uotin mainitsemilla perusteilla."

Huovilan olisi pitänyt kirjauttaa eriävä mielipiteensä vapautuakseen vastuusta. Olikohan rohkeutta tehdä siten?

7 . Huipputuristi

Tarkennan aiempaa kommenttiani sikäli, että KKO:n esittelijänä nyt puretussa jutussa KKO 2009:27 toiminut Mika Huovila esitti kahden varallisuuserän ( Lincat ja Kulosaaren kiinteistö sekä purjevene) osalta syytteen hyväksymistä, kolmen varallisuuserän osalta Huovila sitä vastoin esitti syytteen hylkäämistä juuri itsekriminalisointisuojan perusteella. KKO tuomitsi KU;n kaikista viidestä kohdasta.

8 . Jukka

Oikeus voitti vihdoinkin !

Seuraava vaihde:

Pitäisi jonkun tehdä rikostutkintapyyntö ao. oikeusneuvoksista -virka-aseman tahallinen ja/tai tuottamuksellinen väärinkäyttö ym. Joutuisivat ainakin kertomaan poliisitutkinnassa asiasta. Poliisillahan olisi mahdollisuus aloittaa rikostutkinta asiasta -ovat olleet oma-aloitteelisia monessa muussa asiassa viime vuosina niin miksei tässäkin.

9 . Timo P

Onneksi olkoon!

Vielä kun saadaan muidenkin laman uhrien asiat selviksi!

10 . Huipputuristi

MIka Huovila on kyllä kirjannut oman mietintönsä KKO:n ratkaisuun 2009:27.

Jyrki Virolainen näyttää kommentoineen KKO:n purkupäätöstä tuoreeltaan tämänpäiväisessä blogissaan.

11 . JJ

GranpaIgor: Korkeimman oikeuden esittelijän mietintö kirjataan aina tuomio- tai päätöslauselmaan siltä osin kuin se ei ole yhtenevä korkeimman oikeuden ratkaisun kanssa - näin myös tässä tapauksessa. Igor viitannee perustuslain 118.2 §:ään, jonka mukaan esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään. Tavallisesti tätä säännöstä tarkastellaan hallintopäätösten yhteydessä, mutta ei sinänsä liene estettä soveltaa sitä myös lainkäyttöön korkeimmassa oikeudessa. Nähdäkseni esittelijän vastuuvapaus kuitenkin toteutuu sanotunlaisessa automaatioon perustuvassa tavassa kirjata korkeimman oikeuden rarkaisusta eriävä esittelijän kanta asianomaiseen taltioon. Tämä perustuu korkeimman oikeuden työjärjestyksen 20.2 §:ään, jonka mukaan eri mieltä olevien jäsenten lausunnot ja esittelijän mietintö merkitään taltioon.

Korkeimman oikeuden ratkaisuun osallistuneet jäsenet eivät ole syyllistyneet rikokseen tehdessään po. "väärän" ratkaisun. Vallitseva oikeudellinen tilanne on ollut aidosti tulkinnanvarainen, eikä harkintavaltaa ole ylitetty.

12 . Koska istuit turhaan?

No,koska istuit "turhaan" tuon viisi kuukautta, kuten otsikoissa sanotaan? Et varmaan joutunut istumaan niin kauan kun sinulla oli kaikki valituskierteet käynnissä? Muuten voisit pyytää korvauksia.

Muuhun en ota kantaa mitä kukin hyötyi ja aivan oikein: kyllä se on syytteen nostajan piikissä ne todisteet. Ei syytetyn tarvitse todistaa itseään vastaan.

13 . loomax

1 down, 1000 to go, Onnea!

14 . Jarmo

Onneksi olkoon! Jouduin itse 90-luvulla vastaavantyyppisen kohtelun
alle ja se vei myös yli 10 vuotta elämästäni. Hienoa että olet jaksanut taistella tätä ylimielistä järjestelmää vastaan menestyksekkäästi.

15 . Antti Jäälinna

Olet nerokas periksiantamaton lahjakkuus. Suomalainen tuomioistuinjärjestelmä on pääsääntöisesti kauttaaltaan mädäntyneessä alennuksen tilassa korkeinta oikeutta myöten Venäjän oikeusjärjestelmän käytäntöjä noudattaen. Lait on myös laadittu siten, että tuomareita on käytännössä useimmiten täysin mahdotonta asettaa vastuuseen harkintavaltansa tahallisista lainvastaisista väärinkäytöksistä joihin he syyllistyvät jatkuvasti.

Tavallisen kansalaisen on lähes mahdoton saada tuomioistuimissa oikeudennmukaista kohtelua jos vastapuolena ovat suuret taloudellista valtaa omaavat taikka muutoin elitistiset tahot. Tällöin tuomioistuimet lähestulkoon poikkeuksetta asettuvat ratkaisuissaan vahvemman puolelle. Suomi ei ole ns. oikeusvaltio

16 . Mika ReinikaInen

Kuten Turun sanomien uutispäällikkö H.M. lehteensä vajaa vuosi sitten kirjoitti, on Suomi ihmisoikeuksien takapajula. Turun Sanomioen jtussa faktoilla todistettiin Suomi Euroopan ihmisoikeustuomioistumien ratkaisujen maakohtaisen suuntauksen perusteella ihmisoikeuksien takapajulaksi.

Olen iloinen Karin puolesta.

Voisiko seuraava askel kohti siirtrymistä oikeusvaltiomaiseen suuntaan olla lähteä perkaamaan mielenterevyslain eli poikkeuslain eli mielipiteenvalvontalain sovellutuksia? Varsin hiljattain Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen toimikunta luokitteli Suomen julkisen sektorin psykiatrian kidutukseksi kokonaisilmiönä.

17 . Lefa

Kuten tunnettua, niin tuomarit eivät itse joudu minkäänlaiseen vastuuseen täysin vääristä ratkaisuistaan. Tuomaria ei saa edes erotettua virastaan, vaikka olisi tahallisesti hyötymistarkoituksessa väärentänyt asiakirjoja työtehtävissään.

18 . pecken

Hei, olen iloinen että OIKEUS on saanut mahdollisuuden asiassasi ja todennut sen joka on jo ollut monen tiedossa. Erityisen iloinen olen että olet jaksanut tässä asiassa oikeuden ja itsesi puolesta ! Tämä antaa uskoa oikeuden voittoon !
Toivon Sinulle menestystä tulevissa toimissasi !
Terveisen Pecken, Ruotsista

19 . Roberto

Onneksi olkoon, Kari!

KKO siis myöntää virheensä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisiin toimiin oikeuskansleri ryhtyy KKO:ta vastaan asiassa.
Luulisi tällaisen mgaluokan mokan häntä kiinnostavan, kun näyttää innokkaasti puuttuvan kaikenlaisiin kissanristiäisluokan asioihinkin.

20 . jonex68

Käsittämätöntä, että suomalainen virkamies voi yhteiskunnan (veronmaksajien) varoilla harjoittaa henkilökohtaista "noitavainoa" ja vielä helkutin isolla rahalla. Outoa, että heitä ei voida asettaa korvausvelvollisuuteen? Onhan tässä tapauksessa tuhlattu rahamäärä jättimäinen verrattuna mihinkään vaalirahakohuun tms...

21 . r

Onnea! Toivoin ja yritin myös uskoakin, että päätös tälle asialle tulee olemaan juuri tällainen. Valitettavasti liian usein ihmisen entiset tekemiset tai tekemättäjättämiset sokaisevat myös "oikeusoppineita" tekemään vääränlaisia päätöksiä. Kari Uoti selvisi tästä voittajana, koska fiksu ja sinnikäs ja tietää mikä on oikein. Entäpä ne ihan tavalliset ihmiset, joilla ei ole samaa määrätietoisuutta, asioiden tuntemusta ja voimaa perätä omia oikeuksiaan? Tämä tapaus kuitenkin osoittaa, että kenenkään ei kannata alistua vaan täytyy jatkaa taistelua omien oikuksiensa puolesta.

22 . Ulkojuristi

Eikö sen tosiaan pitäisi olla virkarikos jos tuomari tahallaan tekee lain vastaisen päätöksen on sitten minkä asteen tuomioistuimen jäsen hyvänsä. Jopa korkein oikeus on sidottu noudattamaan lakia, vaikka henkilökohtainen mielipide olisikin toisensuuntainen.

Haluaisin nähdä edes sen ensimmäisen oikeuden jäsenen tuomiolla muusta kuin tehtävien laiminlyönnistä tai vastaavasta.

23 . Nordic

Onneksi olkoon yhden padon murtamisesta ja väkisin oikeuden esiin tuomisesta!!
Tämä "viranomaisrikollisuus" on nykypäivää suomessa,mukaan lukien hallitus.

Näkisin Herra Kari Uotin mielelläni EOK:n riveissä!!

Totuus ei pala tulessakaan!!

24 . Anne

Tunnustus ja onnittelut, että olet jaksanut taistella oikeuden puolesta.

Vuodesta 1997 lähtien täsä on taisteltu oikeudesta ja sitä ei ole löytynyt. Tämä Ruanda-jutun tuomari (laamanni)tuomitsi tuosta vaan isyyden voimaanpanosta ja isyyslaista välittämättä kuolleen isäksi ja asianajajat pääsivät mellastamaan edesmenneen kuolinpesään. Rahaa on palanut kuluina pesästä, mutta myös itse oikeutta hakiessa. Laamanni antoi tuomion toisten kertoman mukaan ja riita-asia oli valmis pesän osakkaiden kesken. Ylemmät oikeusasteet ovat hyväksyneet laamannin menettelyn.

Asiaan liittyy myös lain väärä soveltaminen ulosottoselvityksessä ja nyt pitäisi löytää juristi, joka lähtee tekemään purkuakemusta. Kahdelle asianosaiselle järjestettiin ehdollinen vankeustuomio ja korvauksia, kun he todistivat asiassaan niin kuin asia oli. Eivät ymmärtäneet tutkia lakia ja olihan asianajaja avustamassa. Kollegan pitää auttaa tarvittaessa toisiaan.

Oikeuslaitos on oikeudenkäytön korruption äiti !

Lähetä kommentti

Nimi *

Sähköpostiosoite *


( * pakolliset kentät)

Ota yhteyttä

Kari Uoti Consulting Ky
Lakiasiaintoimisto
Itälahdenkatu 14 C 60 00210 Helsinki
y-tunnus 1913603-9
Kari Uoti +358 500 500000
kari.uoti(a)oikeuson.com
www.kariuoticonsulting.fi

Yhteystietoihin

Kirottu salaisuus

Kirottu Salaisuus

Kirottu salaisuus on uusin kirjani.

Lue kirjaesittely kustantajani WSOY:n sivuilta

Kari Uoti Consulting Ky | Puhelin: +358 500 500000 | kari.uoti(a)oikeuson.com